Musta Lammas on Luomu SM voittaja! - Makumestarit
Facebook

Musta Lammas on Luomu SM voittaja!

Musta Lammas voitti jaetun ykkössijan ammattikeittiöiden Luomu SM 2022 -kilpailussa yksityisten ravintoloiden sarjassa. Luomu SM -kilpailussa tarkasteltiin, kuinka paljon ammattikeittiöt lisäsivät luomun kilomääräistä käyttöastettaan vuonna 2021 edellisvuoteen verrattuna. Kilpailun järjestää vuosittain Portaat luomuun -ohjelma, johon kuuluu tällä hetkellä noin 2 500 ammattikeittiötä. Ykkössija jaettiin porvoolaisen Zum Beispiel -ravintolan kanssa.

Mustalle Lampaalle Luomu SM -voitto tuli isona yllätyksenä, koska ravintola on osallistunut Portaat luomuun -ohjelmaan vasta vähän aikaa. Mustan Lampaan käyttämistä raaka-aineista luomua on 6 %. Vuoromestari Aleksi Ahonen kertoo, että ravintolan luomuastetta on lisätty raaka-aineiden ja viinien tietoisilla valinnoilla.

- Kun listasimme luomutuotteita, niin huomasimme niitä olevankin jo reilusti, hän toteaa.

Mustassa Lampaassa käytetään luomuna kananmunia, useita viljatuotteita sekä joitakin vihanneksia. Myös monet viineistä ja teelaaduista ovat luomua.
Uusia luomutuotteita etsitään jatkuvasti muutaman kuukauden välein vaihtuvaan menuun: luomuna haluttaisiin lisää etenkin maitotaloustuotteita ja lähialueen tuottajien kasviksia. Luomun lisäksi Mustassa Lampaassa arvostetaan lähiruoka korkealle.

- Sydäntämme lähellä on lähialueen luomutuottajien puhtaat ja laadukkaat raaka-aineet, joista haluamme rakentaa maukkaimman elämyksen asiakkaillemme, Ahonen kiteyttää.

Luomu SM >>

 

 

Takaisin edelliselle sivulle

Ajankohtaista

  • Cocktailpaketti Mustassa Lampaassa pe 2.6. ja la 3.6.

    Cocktailpaketti Mustassa Lampaassa pe 2.6. ja la 3.6.

    Ravintolamestareiden pääbaarimestari Antti Talvinen vierailee Mustassa Lampaassa pe 2.6. ja la 3.6. Antti on kehitellyt lähituottajien antimista cocktailpaketin (48 €) uudelle kesän menulle. Myös viinipaketti tai alkoholiton juomapaketti menulle on saatavana normaaliin tapaan. Varaa paikkasi pian!

    Lue lisää »

  • Mestariksi Isä Camilloon?

    Mestariksi Isä Camilloon?

    Tervetuloa Isä Camillon perheeseen! Etsimme innovatiivista ja sitoutunutta keittiömestaria, joka jakaa intohimomme herkullisen ruokaan, juomaan ja vieraidemme ilahduttamiseen.

    Lue lisää »

  • 02.06.

    FTK: Beats & Breaks Pannuhuoneella

    FTK: Beats & Breaks (TAPANI KANSALAINEN)

    Funkkaa taikka kuole -kollektiivin Beats & Breaks klubi pureutuu hiphop-kulttuurin juurille ja tuo Pannuhuone Gust. Raninin lavalle paikallisen räpin uusia nimiä kokeneempia konkareita. 2. kesäkuuta klubilla lavalle nousee Tapani Kansalainen, sekä VeeKoo.

    Lue lisää »

  • 03.06.

    Tunteet Pannuhuone Gust. Raninilla

    Tunteet Organisaatio

    Kesä saa alkaa, kun Tunteet soittaa Pannarin terassilla. Tämä yhtye on soittanut terdellä niin kauan kun se on ollut olemassa, ja joka kerta se on täynnä! 30-vuotisjuhliaan odottelevat Power iskelmän lähettiläät esiintyvät Pannuhuone Gust. Raninin terassilla perinteisesti kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna 3. kesäkuuta 2023.

    Lue lisää »

  • Etsimme työkavereita

    Etsimme työkavereita

    Ravintolamestareiden ravintoloissa on avoinna työpaikkoja. Viikkotyöajasta voidaan sopia, meillä saat tehdä töitä juuri sen verran kuin haluat! Meillä pääset työskentelemään ammattilaisten kanssa, joilla on intohimo asiakaspalveluun ja maukkaisiin elämyksiin.

    Lue lisää »

  • Lahjakortit suoraan sähköpostiin

    Lahjakortit suoraan sähköpostiin

    Ravintolamestareiden lahjakortti maukas lahja! Voit tilata lahjakortin nyt suoraan sähköpostiisi.

    Lue lisää »

Uutisarkisto »

Liity kanta-asiakkaaksemme

Saat sähköpostilla tietoa, tarjouksia sekä rahan arvoisia etuja haluamistasi palveluistamme, kuten teemaviikoistamme tai esiintyjistämme.

Tilaamalla uutiskirjeen vakuutan olevani yli 16-vuotias. Voin poistua postituslistalta milloin vain jokaisessa viestissä olevasta linkistä. Rekisteriseloste